Asiakkuuspäällikkö Pasi Riikonen:
Työskentelen Spondassa asiakkuuspäällikkönä Helsingin ydinkeskustan tiimissä. Vastaan oman alueeni asiakassuhteiden hoidosta sekä kiinteistökohteideni kaupallisesta kehittämisestä ja taloudellisesta kannattavuudesta.
Vastuullani olevassa kiinteistösalkussa on kymmenkunta kiinteistöä, jotka sijaitsevat Helsingin keskustan alueella. Pääasiallisena tavoitteenani on vuokrata kiinteistöt täyteen ja pitää huolta, että niissä työskentelevät asiakkaani ovat tyytyväisiä toimitiloihinsa.

Olen työskennellyt Spondassa jo vuodesta 2006 lähtien. Vaikka tehtäväni on pysynyt samana, en ole päässyt kyllästymään. Kiinteistösalkun muutokset ja uudet asiakaskontaktit ovat pitäneet mielenkiintoni yllä ja tuoneet vaihtelua työhöni. Lisähaasteita tuovat myös erilaiset kiinteistöihin liittyvät projektit, joissa voin aina oppia uutta.
Vuosien mittaan olen oppinut tuntemaan asiakaskenttäni hyvin, ja sen myötä myös käsitykseni työni merkityksestä on syventynyt. Mielekkäintä työssäni on nimenomaan asiakkaideni tapaaminen. Pyrin seuraamaan asiakasyritysteni toimintaa ja kehitystä, jotta voin palvella heitä myös tilatarpeiden muuttuessa.
Tehtäväni hoitaminen edellyttää aktiivista kanssakäymistä laajan sidosryhmäverkoston kanssa, joka on kasvanut vuosien aikana mittavaksi. Tuttu ja luotettava sidosryhmäverkosto helpottaa oman työni hoitamista. Verkosto koostuu asiakkaiden lisäksi muun muassa kiinteistöjen ylläpidosta vastaavista kiinteistöpäälliköistä, urakoitsijoista, arkkitehdeistä ja toimitilavälittäjistä.
Koen toimivani tavallaan orkesterin johtajana vastatessani kiinteistöjen toimivuudesta ja huolehtiessani, että asiakkaideni toimitila-asiat ovat kunnossa. Kun orkesteri soittaa hyvin yhteen, toimitila-asiat hoituvat ilman häiriöitä ja asiakkaani voivat rauhassa keskittyä liiketoimintansa harjoittamiseen.
Olen viihtynyt Spondassa hyvin. Minusta on mukava työskennellä ammattitaitoisessa organisaatiossa, josta löytyy korkeatasoista kiinteistöalan asiantuntemusta. Arvostan tukiorganisaation antamaa tukea, joka varmistaa sen, että voin keskittyä asiakkaisiini ja heidän tarpeisiinsa vastaamiseen.