Aino Alén, Controller:
Olen työskennellyt kiinteistöalalla jo yli kymmenen vuotta ja työvuosia kaiken kaikkiaan on kertynyt jo neljän vuosikymmenen verran. Spondassa olen työskennellyt vuodesta 2007 lähtien, kun Kapiteeli ja Sponda yhdistyivät ja muodostivat yhden Suomen suurimmista kiinteistösijoitusyhtiöistä.
Työkokemusta on kertynyt myös pankkialalta, jossa työskentelin laskennassa. Samantyyppisissä tehtävissä jatkan edelleen. Toimin Spondassa controllerina sisäisessä laskennassa, ja päätehtävänäni on seurata kuukausittain asetettujen tavoitteiden toteutumista ja laatia johdolle talouden seurantaan liittyviä raportteja. Osallistun myös neljännesvuosittain tehtävään segmenttiraportointiin.
Pidän työtehtävistäni ja koen, että ammattitaitoani arvostetaan. Työtehtäväni ovat vuosien mittaan muuttuneet säännöllisin väliajoin, mikä on vaan lisännyt työnteon mielekkyyttä. Työskentelen kolmen hengen Business Control –tiimissä, jolta saan aina tukea ja myös apua tarvittaessa.
Toimitalossamme vallitsee hyvä yhteishenki, jota osaltaan edistää erilaiset henkilöstön yhteiset tapahtumat. Erityisesti arvostan Spondan kulttuurikerhoa, jonka järjestämiin teatterivierailuihin, konsertti-iltoihin ja muihin aktiviteetteihin osallistun aktiivisesti.
Olen viihtynyt Spondassa todella hyvin. Henkilöstön työhyvinvointiin panostetaan täällä tosissaan, ja meistä pidetään hyvää huolta.