Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj rakennutti Metsolle Vantaan Hakkilaan pinta-alaltaan noin 22 000 neliömetrin tuotantolaitoksen. Uudisrakennus nousi Spondan omistaman Vantaan Honkatalo –logistiikkakeskuksen yhteyteen, osoitteeseen Vanha Porvoontie 229. Tuotantolaitos on vuokrattu kokonaisuudessaan Metson käyttöön pitkäaikaisella, 15 vuoden vuokrasopimuksella.
Lisäksi Sponda vuokraa Metsolle uudiskohteen viereisestä Honkatalon toimistorakennuksesta noin 12 000 neliömetrin toimisto- ja varastotilat. Toimistorakennus siirtyy lähes kokonaisuudessaan Metson käyttöön.
Spondan kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan noin 40 miljoonaa euroa. Uudisrakennusinvestointi täyttää Spondan kehityshankkeilleen asettamat kannattavuustavoitteet. Tehdaskiinteistön suunnittelutyöt käynnistyivät vuoden 2009 lopussa, ja rakennushanke valmistui vuoden 2011 alussa.
Ympäristönäkökohdat merkittävässä roolissa
Tuotantolaitos täydentää alueen olemassa olevaa rakennuskantaa. Ympäristön hyvinvoinnin kannalta on tehokkaampaa keskittää toimitilojen rakentamista jo ennestään yritystoimintaan keskittyneille alueille, joissa yhdyskuntarakenne on pitkälle kehittynyt. Metson uudet toimitilat sijaitsevat keskeiselle ja vilkkaalle Vantaan Akseli -yritysalueella, jossa on alueen olemassa oleva infra hyödynnettävissä.
Tuotantolaitos liitetään mukaan Spondan energiatehokkuusohjelmaan, jossa Sponda tavoittelee energiasäästöjä yhdessä asiakasyritysten kanssa. Suurin osa rakennusten ympäristövaikutuksista syntyy käytön aikana. Siksi yhteistyö toimitila-asiakkaiden kanssa on Spondalle ensiarvoisen tärkeää energiatehokkaamman ja ympäristömyönteisemmän toimitilan kehittämisessä.
Energiatehokkuus ja ympäristönäkökohdat on huomioitu jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Uudiskohteessa noudatetaan vuoden 2010 tiukennettuja lämmöneristysmääräyksiä, vaikka rakennuslupaa haettiin jo vuoden 2009 puolella. Seinien eristepaksuuksia kasvattamalla hillitään lämmönhävikkiä.
Energiatehokkuutta on haettu myös teknisillä ratkaisuilla, kuten lämmöntalteenotolla, oviverhopuhaltimilla ja energiatehokkailla ikkunaratkaisuilla. Automatiikka säätelee tuotantolaitoksen valaistusta ja ilmastointia työskentelyaikojen mukaisesti. Rakennuksen lämmitysmuodoksi on valittu ympäristöä ja energiaa säästävä kaukolämmitys.
Uudiskohteen rakentamisessa on kiinnitetty erityistä huomiota myös alueen pohjavesien suojeluun ja työmaan hulevesien imeyttämiseen.
Erinomaiset logistiset puitteet
Vantaan Honkatalo –logistiikkakeskus tarjoaa ihanteelliset puitteet logistiikka-alan toimijoille sekä tuotannollista toimintaa harjoittaville yrityksille. Alueelta löytyy muun muassa tulli-, varasto-, työvoimavuokraus- ja huolintapalvelut. Logistisesti sijainti Helsinki-Vantaan lentokentän ja Vuosaaren sataman puolessa välissä sekä Kehä III:n ja Lahdenväylän välittömässä läheisyydessä on erinomainen.
Sponda omistaa Hakkilan yritysalueelta yhteensä noin 67 500 neliömetriä logistiikkatilaa, ja nyt toteutetun hankkeen lisäksi Spondalla on edelleen mahdollisuuksia lisärakentamiseen alueella.

