Asianajotoimisto Krogeruksen uudet toimitilat haluttiin myös sisustukseltaan mahdollisimman korkealaatuisiksi. Toimiston modernit design-tilat syntyivät suunnittelijoiden ja talon väen yhteistyönä.
– Kun nyt katsomme lopputulosta, voimme olla vain tyytyväisiä. Vaikka erinomaisessa toimitalossamme on käytettävissä yleisiä kokous- ja neuvottelutiloja, asiakkaamme ja me työntekijät olemme halunneet kokoontua ennen muuta omissa tiloissamme, sanoo Krogeruksen markkinoinnista vastaava johtaja Olli Sotka
– Halusimme jo alun perin luoda toimistostamme mahdollisimman viihtyisän, mutta samalla tehokkaan ja tyylikkään. Muuttoprojektissamme sisustuksen suunnittelu oli alusta asti keskeisessä roolissa. Yhdessä arkkitehti- ja sisustussuunnitelutoimisto Yattan kanssa suunnittelimme sitten kokonaisuuden, joka toimii erinomaisesti.
Olli Sotka korostaa, että Krogeruksen tiloihin valittiin ennen muuta laatua, mutta samalla vain sellaista, joka on toimivaa ja monikäyttöistä. Toimittajiksi valikoitui muiden muassa hollantilaisia ja italialaisia toimistokalusteiden huippuosaajia, mutta myös kotimaista: esimerkiksi Vallila Interiorsin tekstiilit ovat luomassa viihtyisyyttä tiloihin, joissa tehdään vaativaa, pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä edellyttävää työtä.
– Me uskomme myös suomalaiseen työhön ja suomalaisille puusepillä on ollut selkeä rooli kokonaisuuden luomisessa, Sotka sanoo.
Yhdessä tehty ja päätetty
Sisustussuunnittelun keskiössä on ollut asianajotoimiston oma muuton projektiryhmä. Olli Sotka kertoo, että Yattan asiantuntijat etsivät puolestaan vaihtoehtoja erilaisiin tiloihin ja tarpeisiin. Näistä tehtiin lopulliset valinnat projektiryhmässä. Ratkaisut ovat onnistuneet erinomaisesti, mitään tehtyjä päätöksistä ei ole tarvinnut myöhemmin muuttaa.
– Ehkä parhaimmin onnistumista kuvaa tilojemme odotettuakin suurempi käyttöaste. Ne muuntuvat moniin tarpeisiin, meillähän tarvitaan niin pieniä neuvotteluhuoneita vain kahden tai kolmen henkilön käyttöön, mutta myös riittävästi tilaa silloin, kun toimistossamme kohtaa toisensa suuri joukko ihmisiä. Parhaimmillaan täällä on voinut kokoontua jopa 150 ihmistä yhtä aikaa ilman, että mukavuudesta ja viihtyisyydestä on tarvinnut tinkiä, Olli Sotka sanoo.
Tilaa kasvulle
Spondan ja Krogeruksen asiantuntijat ovat yhdessä huolehtineet tilojen turvallisuudesta niin fyysisesti kuin tietoturvankin kannalta.
–Olemme yhdessä luoneet toimistollemme tilat vuosiksi eteenpäin, sillä kasvumahdollisuudetkin on otettu huomioon.
Sotka korostaa, että tiloja muokattaessa Sponda osoittautui omistajana hyväksi yhteiskumppaniksi, päteväksi ja joustavaksi.
Selaa kuvia Krogeruksen toimistosta klikkaamalla alla olevaa kuvaa.