Sponda on mukana Earth Hour -tapahtumassa
Sponda osallistuu WWF:n organisoimaan maailmanlaajuiseen Earth Hour –tapahtumaan, jota vietetään lauantaina 27.3.2010 klo 20.30 – 21.30. Tapahtuman aikana siihen osallistuvat yhteisöt ja yksityiset henkilöt sammuttavat valonsa tunnin ajaksi eri puolilla maailmaa sijaitsevissa kiinteistöissä. Valojen sammuttaminen symbolisoi yhteistä huolta ilmastonmuutoksesta.
Sponda sammuttaa makkaratalona tunnetun City-Center-liikekorttelin julkisivuvalaistuksen tapahtuman ajaksi. Kiinteistön sisätilojen valaistusta ei turvallisuussyistä sammuteta. Osallistumalla Earth Hour -tapahtumaan Sponda haluaa ilmaista huolensa ilmastonmuutoksesta sekä korostaa ilmastonmuutoksen torjunnan hyväksi tehtävän työn merkitystä.
Earth Hour –ilmastotapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Sydneyssä. Yhden kaupungin ilmastotapahtuma on kasvanut maailmanlaajuiseksi liikkeeksi, ja vuoden 2010 tapahtumaan on ilmoittautunut mukaan jo noin 2 500 kaupunkia 115 maassa. Suomesta tapahtumaan osallistuu lukuisia kuntia, kaupunkeja ja yrityksiä.
Earth Houriin osallistuminen on helppoa, ja sen voi tehdä monin erilaisin tavoin. Tärkeintä on kuitenkin valojen sammuttaminen tapahtuman ajaksi. Lisätietoa ja ohjeita tapahtumaan osallistumisesta löytyy osoitteesta http://www.wwf.fi/earthhour/.
Sponda Oyj
Sponda Oyj on Suomen ja Venäjän suurimpien kaupunkien toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja kehittää toimisto-, liike- ja logistiikkakiinteistöjä toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 2,8 mrd euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 1,5 milj. m².
|