
Spondan historia
2008
Vuonna 2008 Spondan kiinteistökehitystoiminta kehittyi voimakkaasti, ja vuoden loppuun mennessä valmistuivat kaikki käynnissä olleet kehityshankkeet City-Centerin liikekorttelia lukuun ottamatta. Merkittävin valmistuneista kiinteistökehityskohteista oli Vuosaaren sataman PortGate-logistiikkakeskus, jonka ensimmäinen vaihe koostuu 15 000 neliön porttikeskuksesta sekä yhteensä 70 000 neliön logistiikka-alueesta.
Sponda vahvisti läsnäoloaan Venäjän markkinoilla perustamalla Moskovaan toisen Venäjän toimipisteensä. Vuoden aikana Sponda kasvatti kiinteistöomistustaan Venäjällä, ja omisti vuoden lopulla Pietarin ja Moskovan alueilla yhdeksän kiinteistöä: neljä toimistokiinteistöä, kaksi kauppakeskusta, kaksi maa-aluetta ja yksi logistiikkakeskus.
2007
Spondan hallitus päätti maksullisesta osakeannista, joka toteutetiin 17.1.-2.2.2007. Kerätyt varat, noin EUR 240 milj. netto, käytettiin Kapiteeli-kaupan yhteydessä nostettuun yritysostoluoton maksuun.
Maaliskuussa Sponda myi strategiaansa sopimattomia kiinteistöjä EUR 401 miljoonalla Whitehall Street Real Estate Ltd ja Niam Nordic Investment Fund III:n muodostamalle rahastolle. Kaupasta saaduilla varoilla jälleenrahoitettiin Kapiteeli-kauppaa varten nostettua yritysostoluottoa. Sponda jatkaa myytyjen kiinteistöjen manageerausta.
Maaliskuussa Sponda avasi oman toimiston Pietariin tukeakseen strategiansa mukaisia kasvutatoitteta Venäjällä ja vahvistaakseen paikallista markkinaosaamistaan. Vuoden lopulla Sponda omisti Venäjällä kolme toimistotaloa, yhden logistiikkakeskuksen sekä kaksi maa-aluetta Pietarin ja Moskovan alueilla.
2006
Helsingin kaupunki vahvisti City-Centerin kaavamuutoksen ja rakentaminen alkoi toukokuussa 2006. Rakennusta kiertävä "makkara" säilytetään ja ajorampit puretaan.
Sponda ja Helsingin Satama allekirjoittivat lokakuussa sopimuksen, jonka mukaan Sponda vastaa Vuosaaren sataman logistiikka-alueen rakentamisesta. Helsingin tavarasatamatoiminnot siirtyvät Vuosaaren satamaan vuoden 2008 loppuun mennessä.
14.12.2006 Sponda osti kiinteistösijoitusyhtiö Kapiteeli Oyj:n koko osakekannan noin 943 milj. eurolla. Spondan aseman yhtenä alan merkittävimmistä toimijoista vahvistui kaupan myötä.
2005
Spondan uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetti diplomi-insinööri Kari Inkinen Kapiteeli Oyj:stä.
2004
City-Centerin asemakaavan muutosehdotus tulee nähtäväksi kesäkuussa 2004 ja kaupunginvaltuusto käsittelee kaavamuutoksen syksyllä.
Kaupunkisuunnitteluvirasto pyysi kaupunginmuseon ja Museoviraston lausuntoa Makkaratalon tonttien rakennusten suojeluarvosta. Museovirasto ei puolla ajoramppien ja rakennusta kiertävän ”makkaran” purkamista ja neuvottelut osapuolten välillä jatkuvat.
2003
Espoon Leppävaarassa sijaitsevan, noin 30 000 m2:n toimistokokonaisuuden markkinointi monikäyttäjäkohteena alkoi Upseerin Avec –nimisenä.
City-Centerin ensimmäinen uudisosa tunnelitasolla valmistui. 1100 m2:n kauppakäytävä on osa City-Centerin uutta ilmettä.
Sponda osti OKO:lta 8400 m2:n suuruisen Aleksi-Hermes –kiinteistön 53 milj. eurolla. Hermes sijaitsee Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa ja kaupan ansiosta Spondan omistus City-Center –korttelissa laajenee Aleksanterinkadulle asti.
Kaartinkaupungissa sijaitseva Havis Business Center on yksi Spondan suurista kehityskohteista. Havis Business Centeristä tulee monikäyttäjäkohde keskisuurille ja pienille yrityksille.
2002
Sponda myi Kauppakeskus Itäkeskuksen hollantilaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhavelle 317 milj. eurolla.
Sponda jätti Makkaratalon toimisto- ja liikekeskusta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen. Kaavamuutos liittyy Keskuskadun ja sen ympäristön kehittämiseen. Projektin arvioitu valmistumisaika on vuosi 2010 ja rakentamiskustannukset noin 100 milj. euroa. Projektin päättymisajankohta riippuu Helsingin kaupungin rakentaman huoltotunnelin valmistusmisajasta.
2000
Sponda osti logistiikkakiinteistöihin erikoistuneen pörssiyhtiön
Castrum Oyj:n. Kauppa käsitti noin 60 logistiikkakiinteistöä. Castrum fuusioitiin Spondaan vuoden 2002 lopussa.
1999
Sponda jatkoi kiinteistöomaisuutensa keskittämistä pääkaupunkiseudulle.
Leonialta (nyk. Sampo) ostettiin kiinteistöjä 1,5 mrd markalla, ml. Makkaratalo ja Unioninkadun kiinteistökokonaisuus.
1998
Spondasta tuli puhdas kiinteistösijoitusyhtiö.
Sponda Oyj listautui Helsingin Pörssiin ja osakemyynti alkoi 1.6.
1997
Sponda selkeytti strategiaansa ja myi 7 mrd markan osakesalkun.
1992
Kauppakeskus Itäkeskuksen 1. laajennus valmistui ja Itäkeskuksesta tuli Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.
1991
Suomen Pankki perusti Spondan pankkikriisin yhteydessä ja
SKOP:n sijoituskiinteistöt ja osakesalkku siirrettiin Spondalle.