Siirry suoraan sivusisältöön

Yritysvastuun visio ja tavoitteet

Spondan tavoitteena on toimia läpinäkyvästi ja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Yhtiö haluaa olla asiakkaiden, ammattitaitoisen henkilöstön sekä sijoittajien ensimmäinen valinta.

Spondan toimintaa suunnitellaan ja arvioidaan taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun näkökulmista. Liiketoimintaa harjoitetaan läpinäkyvästi lakeja ja määräyksiä noudattaen. Merkittävänä toimijana Sponda on vastuussa useille eri sidosryhmille – niin sijoittajille, osakkeenomistajille, viranomaisille, henkilöstölle kuin alihankkijoille sekä medialle.

Syksyllä 2008 aloitettu toiminnan arviointi ja ohjaaminen vastuullisempaan suuntaan perustuu liiketoimintaympäristön ja yhtiön oman toiminnan tarkkaan analysoimiseen. Yritysvastuun visioksi on määritelty, että Sponda on kiinteistöalan luotetuin, kannattavin ja vastuullisin toimija, kestävän kehityksen toteuttaja.

Sponda kehittää erilaisia menetelmiä vastuullisen toiminnan arvioimiseen ja vastuukysymysten mahdollisimman laajaan tarkasteluun kaikki toiminnot huomioiden. Vastuukysymysten järjestelmällinen soveltaminen jokapäiväiseen toimintaan aloitetaan vuonna 2009. Tähän kuuluu muun muassa yritysvastuutavoitteiden asettaminen, vastuuhenkilöiden nimeäminen ja henkilöstön koulutus.

Kokonaisvaltainen lähestymistapa yritysvastuuseen

Taloudellinen vastuullisuus tarkoittaa taloudellisen hyvinvoinnin luomista sekä osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien odotusten täyttämistä. Nämä edellyttävät kannattavaa, tehokasta ja kilpailukykyistä toimintaa sekä hyvän hallintotavan noudattamista ja riskienhallintaa. Taloudellinen vastuu on edellytys muiden vastuualueiden kehittämiselle.

Sosiaalinen vastuu merkitsee hyviä toimintatapoja suhteessa Spondan sidosryhmiin. Keskeisiä asioita ovat henkilöstön hyvinvointi ja huolehtiminen henkilöstön osaamisen kehittämisestä. Sosiaalisen vastuun osalta korostuvat myös suhteet muihin sidosryhmiin ja lähiympäristöön sekä turvallisten ja asianmukaisten tilojen tarjoaminen asiakkaille.

Kiinteistö- ja rakennusalalla ympäristötekijöillä on merkittävä rooli. Ympäristövastuu merkitsee ympäristöön liittyvien asioiden kestävää johtamista sekä muun muassa tehokasta energiankäytön suunnittelua ja toteuttamista, vesistöjen ja maaperän suojelemista, toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä vastuullista materiaalien käyttöä. Ympäristövastuu merkitsee paitsi Spondan oman toiminnan ympäristövaikutusten arviointia ja siihen vaikuttamista myös tiedon ja ympäristöystävällisten ratkaisujen tarjoamista asiakkaille.

Venäjän ja Suomen kulttuurieroista huolimatta Spondan toimintamallit ja tavoitteet ovat samat kummassakin maassa. Tämä pätee myös yritysvastuussa. Sponda noudattaa Venäjällä samoja yritysvastuun ohjeita kuin Suomessakin toimintaympäristöjen eroista johtuvista haasteista huolimatta.


Yhteystiedot


Asiakaspalvelu 020 355 6677

asiakaspalvelu@sponda.fi
Anna palautetta
Lähetä yhteydenottopyyntö
Vapaat toimitilat haku




Sponda Oyj

Korkeavuorenkatu 45
00130 Helsinki
PL 940, 00101 Helsinki
puh. 020 43131
Fax 020 431 3333