Teleportaatiota maasta toiseen, lisätyn todellisuuden viherhuoneita ja assistenttirobotteja. Näitä kaikkia löytyy tulevaisuuden toimistoista, mikäli opiskelijoiden InnoEvent Tampere -tapahtumassa ideoimat visiot toteutuvat.

InnoEvent Tampere on innovaatiotapahtuma, joka on tuonut vuodesta 2013 saakka yhteen alueen korkeakouluopiskelijoita sekä paikallisia ja valtakunnallisia yrityksiä. Tapahtumassa opiskelijat ratkovat yritysten asettamia tulevaisuusorientoituneita toimeksiantoja.

Viisipäiväinen innovointikilpailu kerää vuosittain yli 700 eri alan opiskelijaa ratkaisemaan toimeksiantajien tekemiä liiketoimintahaasteita. 

Yksi yhdestätoista toimeksiantajasta tämän vuotisessa tapahtumassa oli Spondan omistama, innovatiivisia coworking-tiloja tarjoava MOW.  MOWn toimeksianto oli nimeltään ”Workspace concept 2030” ja siinä haettiin visioita tulevaisuuden toimitiloista: miltä ne näyttävät ja mitä palveluita ja tekniikkaa ne sisältävät.

Kansainväliset opiskelijatiimit ratkoivat toimeksiantoa Tampere Areenalla ja viikon päätteeksi kuultiin tiimien pitchit elokuvateatteri Plevnassa.

Väriävaihtavia älyseiniä ja muuntautuvia huonekaluja

Opiskelijoiden presentaatioissa esiteltiin sekä utopistisia toimitilavisioita että jo toteutettavissa olevia ratkaisuja. Yksi innovaatio oli sensoreilla varustettu älyseinä, joka kerää tilojen käyttäjistä työhyvinvointiin liittyvää dataa.

”Älyseinä muistuttaa työntekijää liiasta istumisesta ja muuttaa väriä vireystilan mukaan.”

Älyseinä voisi muistuttaa työntekijää esimerkiksi liiasta istumisesta tai ruokapaussin tarpeesta – tai muuntautua henkilön vireystilan mukaan sopivan sävyiseksi ja luoda ympärilleen tavoitteen mukaista tunnelmaa. 

MOWn toimeksianto oli nimeltään ”Workspace concept 2030” ja siinä haettiin visioita tulevaisuuden toimitiloista – miltä ne näyttävät ja mitä palveluita ne sisältävät.

Esityksessä kuultiin kiehtovia ajatuksia myös lisätyn todellisuuden viherhuoneista, hiljaisuuden kapselitiloista ja yksilön mukaan muuntautuvista huonekaluista.

Myös palaveeraamiseen esitettiin uusia ajatuksia. Tulevaisuudessa kokousten visioitiin hoituvan VR-älylasien avulla tai teleportaamalla, jolloin henkilöt siirtyisivät kaupungista ja maasta toiseen hologrammeina.

”Palaverit voidaan hoitaa teleporttaamalla ja henkilöt siirtyvät hologrammeina paikasta toiseen.”

AI, VR ja AR vilahtelivat esityksissä tiuhaan ja myös tietyt teemat toistuivat. Esillä olivat vahvasti muun muassa tilojen mukavuus ja muunneltavuus, arkea helpottava teknologia ja terveydelliset aspektit kuten stressin vähentäminen. Älyteknologia nähtiin vahvasti yhteisöllisyyttä lisäävänä tekijänä.

Uusia ajatuksia tulevaisuuden työntekijöiltä

Tampereen uutta MOW Supernovaa luotsaava, Head of Hub & Community Katta Heikkilä kertoo MOWn osallistuneen InnoEventiin useasta eri syystä.

Esityksissä vilahtelivat samat teemat. AI:n VR:n ja AR:n ohella esillä olivat muun muassa tilojen mukavuus ja muunneltavuus, arkea helpottava teknologia ja terveydelliset aspektit kuten stressin vähentäminen.

”Opiskelijoissa on tulevaisuus. Tampereella on vahva korkeakoulujen ja yritysten synergia, ja myös me koemme tärkeänä olla mukana korkeakouluyhteistyössä. Halusimme myös tarjota opiskelijoille mahdollisuuden päästää ideansa valloilleen ja samalla saimme itsekin uusia ajatuksia näiltä tulevaisuuden työelämän tekijöiltä.”

Tulevaisuus on täällä jo nyt!

Toimitilamaailmassa MOW edustaa tulevaisuutta jo nyt. Innovatiivinen konsepti hyödyntää uusinta teknologiaa ja haluaa olla edelläkävijä myös palveluissa sekä sisustusratkaisuissa.

"Innovatiivisimmassakin työympäristössä tärkein asia on ihminen." 

MOW on mukana korkeakouluyhteistyössä monesta eri syystä. Tapahtuma tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä kehittämään osaamistaan ja MOW saa liiketoimintaansa uusia ja tuoreita näkökulmia.

”Sponda on ollut rohkea tiennäyttäjä omalla coworking-konseptillaan. Valttikorttimme on ketteryys, aidosti synergiaa tuova yhteisöllisyys ja kyky palvella kaikenkokoisia yrityksiä. Hyödynnämme ratkaisuissamme Spondan pitkää kokemusta ja tutkimustietoa yritysten tilatarpeista ja työelämän muutoksesta – eli kaikki innovaatiot pohjautuvat aitoon hyötyyn ja tarpeeseen”, Heikkilä sanoo. 

”MOW luo innovaatioita, mutta kaikki toimitilaratkaisut pohjautuvat aitoon hyötyyn ja tarpeeseen.”

Slovakialaisen Miriama Gladisovan, costaricalaisen Daniel Pichardon, espanjalaisen Jon de los Santosin ja japanilaisen Mayo Saton konseptin ytimessä olivat uudet teknologiat ja esimerkiksi tekoälyn ja virtuaalisen todellisuuden tuleminen toimistoympäristöihin lähivuosien aikana.

Hän lupaa käydä opiskelijatiimien työt läpi huolellisesti muun MOW Crewn kanssa.  

”Voi hyvinkin olla, että näemme joidenkin visioiden realisoituvan tulevaisuudessa MOWssa. Kunhan teknologia yltää sille tasolle, että toteutus on mahdollista.”
 

Kiinnostuitko MOWsta? Lue konseptista lisää >>

Yritykset innostuivat MOWn vuokrattavista kokous- ja projektitiloista! >>

 

InnoEvent Tampere

  • viisipäiväinen innovointikilpailu
  • tuo yhteen korkeakouluopiskelijat ja yritykset
  • tapahtuman aikana yli 700 eri alan opiskelijaa tuottaa monialaisissa tiimeissä ratkaisuja toimeksiantajien liiketoimintaan liittyviin haasteisiin
  • opiskelijatiimejä ohjaavat asiantuntijat, valmentajat ja yritysten edustajat
  • opiskelijat pääsevät kehittämään osaamistaan ja yritykset saavat mahdollisuuden löytää tulevaisuuden tekijöitä
  • järjestetty vuodesta 2013

 

Julkaistu

26.11.2018
Tags

Tutustu toimitilaan

Porkkalankatu 22 A, Helsinki, Ruoholahti
Porkkalankatu 22 A
2500m²

Yhteyshenkilö

Miia Lasaroff
Business Unit Manager, Coworking Offices