Kaartinkaupungissa sijaitseva kiinteistö Unioninkatu 20–22 on aina elänyt ajassa. Postipankin pääkonttoriksi valmistunut kortteli on nyt vilkas finanssiyhtiöiden ja liike-elämän kotipaikka sekä tapahtumakeskus.

Unioninkatu on seurannut suomalaisen yhteiskunnan kasvua ja kehitystä aitiopaikalta. Katu on vanhinta Helsinkiä, ja Kauppatorin ja Senaatintorin välinen kadun osa oli olemassa jo 1600-luvulla. Tuolloin kadun nimi oli Västra Kyrkogatan eli Läntinen Kirkkokatu.

Unioninkatu 20-22 on vanhinta Helsinkiä. Vuodelta 1901 olevassa kuvassa näkyvät vielä nykyisten rakennusten edeltäjät. Paikalla oli muun muassa Tourulan nahkatehtaan nahka-kauppa sekä Nikolai ja Aleksander Matrosoffin jauho- ja siirtomaatavarakauppa.

Kiinteistö Unioninkatu 20–22 sijaitsee Kilpikonnan korttelissa ja levittäytyy Unioninkadun ja Fabianinkadun väliin koko korttelin laajuudelle. Kiinteistö on valmistunut ja sitä on laajennettu useassa vaiheessa vuosien 1943–1969 aikana.

Antero Pernajan suunnittelema rakennus valmistui Unioninkadun ja Pohjoisen Makasiinikadun kulmaan vuonna 1954.

Postipankin lisäksi korttelissa on sijainnut valtiokonttori. Kiinteistössä on nähty useita suomalaisia talousvaikuttajia. Yksi talon hisseistä on nimetty Manun hissiksi presidentti Mauno Koiviston mukaan.

Postipankki laajenee

Kiinteistön Fabianinkadun puoleinen osa rakennettiin silloista Postisäästöpankkia varten jatkosodan aikana vuonna 1943. Talon suunnitteli arkkitehtiprofessori Antero Pernaja, ja se valmistui Pohjoisen Makasiinikadun ja Fabianinkadun kulmaan (Fabianinkatu 19).

Pankkirakennusta laajennettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1945, kun Postisäästöpankin toiminta lähti sotien jälkeen voimakkaaseen kasvuun. Nopean kasvun vauhdittajana oli jälleenrakennusbuumi.

Luottojen kysyntä oli suurta ja valtaosa lainoista myönnettiin uudisrakentamiseen tai asunnon hankintaan. Myös säästäminen muuttui tuolloin järjestelmällisemmäksi. Palkkoja alettiin maksaa käteismaksun sijaan suoraan pankkitileille.

Postipankki toimi Pohjoisen Makasiinikadun kulmassa 1990-luvulle asti. Kuva on 1970-luvulta.

Postisäästöpankin alkuperäisen toimitalon laajentaminen ei riittänyt, vaan pian tarvittiin taas lisätilaa. Fabianinkatu 19:n ja Unioninkatu 20:n tontit yhdistävä asemakaavan muutos vahvistettiin vuonna 1953. Unioninkatu 20:n tontilla oli aiemmin sijainnut niin kutsuttu Musiikkiopiston talo, jossa Yleisradio oli 1920-luvulla aloittanut toimintansa. Tälle tontille päästiin rakentamaan laajennusta.

Vuoden 1954 lopussa valmistui Antero Pernajan suunnittelema kuusikerroksinen laajennusosa. Uusi, kellertävillä lasilaatoilla verhottu laajennusosa poikkesi uudenaikaisella arkkitehtuurillaan pankin vanhasta toimitalosta, vaikka arkkitehti oli sama. Uudisosaan rakennettiin muun muassa tilava pankkisali, jonne pankin kassatoimisto muutti.

Unioninkatu 20-22 on kunnostettu vanhaa kunnioittaen.

Vuonna 1969 Postisäästöpankille (vuodesta 1970 Postipankki) valmistui kolmas kokonaan uusi rakennus Unioninkatu 22:een. Sen paikalla oli aiemmin sijainnut asuintalo.

Joustavia tilaratkaisuja

Postipankki myi rakennuskokonaisuuden Spondalle 1990-luvun lopussa mutta pysyi Spondan vuokralaisena jonkin aikaa sen jälkeenkin. Sponda kunnosti kiinteistöt vanhaa kunnioittaen.

Fabianinkadun kulmauksessa on Gunnar Finnen reliefi. Lauri Putkosen ottama kuva on vuodelta 1983.

Säilytettäviä yksityiskohtia oli muun muassa Gunnar Finnen suunnittelema Säästäjä-reliefi (1942). Fabianinkatu 19:n ulkoseinällä oleva teos irrotettiin remontin ajaksi ja palautettiin sen jälkeen omalle paikalleen. Samalla korjattiin helmikuun 1944 suurpommitusten aiheuttamia jälkiä Fabianinkadun kulmassa.

Unioninkatu 20–22:n kiinteistössä on toimistotilaa yhteensä yli 16 000 m2 ja liiketilaa yli 3 000 m2. Tilojen koko vaihtelee muutamasta neliöstä useampiin tuhansiin neliöihin. Osassa tiloista on merellinen ikkunanäkymä ja terasseja toimitilojen yhteydessä.

Unioninkadun sisääntuloaulaa kutsutaan Wall Streetiksi.

Pääsisäänkäynti on Unioninkadun puolella. Ensimmäisessä kerroksessa on entinen pankkisali, ja näyttävää sisääntuloaulaa kutsutaan Wall Streetiksi. Kahden kerroksen korkuinen tila toimii nykyään Tapahtumatalo Bankin ravintolatilana.

Salia kiertää parvikerros, jonka kaiteet ovat alkuperäiset. Ylimääräinen turvakaide lisättiin 2000-luvulla. Salissa on jäljellä alkuperäistä vaaleaa marmoriverhoilua sekä taiteilija Yrjö Rosolan lasireliefi vuodelta 1954.

Aulaa kiertävät marmorikaiteet ovat alkuperäiset.

Kaikki on lähellä

Unioninkatu 20–22:sta on lyhyt matka Kauppatorille ja merenrantaan sekä alueen putiikkihotelleihin ja huippuravintoloihin. Viihtyisät puistot ja Vanha kauppahalli sijaitsevat lähellä.

Spondan asiakkuuspäällikkö Anna Vuorisen mielestä arvokiinteistö sopii erityisesti yritykselle, joka arvostaa hyviä kulkuyhteyksiä, muuntojoustavaa tilaa ja palvelujen läheisyyttä. Rakennuksessa toimii nyt suurlähetystöjä sekä finanssialan ja markkinointialan yrityksiä. Suurin vuokralainen on asianajotoimisto Krogerus.

Kiinteistössä on myös Spondan Business Studio -sopimuksella toimivia yrityksiä. Business Studio on palvelupaketti, johon kuuluvat toimistohuone tai -huoneet, yhteiset tilat, kuten kerrosaula, neuvottelutilat, keittiöt ja saniteettitilat.

Julkaistu

10.1.2016
Tags

Tutustu toimitilaan

Unioninkatu 20-22, Helsinki, Kaartinkaupunki
Unioninkatu 20-22
26271m²

Yhteyshenkilö

Jenni Nivalainen
Vuokrauspäällikkö