Hyvinvoinnista kiinnostuneet asiakkaat arvostavat asiantuntevaa palvelua. Egon myymäläkonseptissa eri alojen asiakasneuvojilla on yhtä tärkeä rooli kuin tuotevalikoimalla ja sisustuksella.

Forumissa avattiin maaliskuun lopulla kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin erikoisliike Ego. Yliopiston Apteekki -konserniin kuuluva Ego avasi viime vuonna ensimmäisen liikkeensä kauppakeskus Jumboon, minkä lisäksi sillä on verkkokauppa.

Forumiin avattu myymälä on kooltaan hieman Jumbon liikettä pienempi, mutta tarjolla oleva tuotevalikoima on suunnilleen samanlaajuinen, noin 4000 tuotetta.

Myymäläkonseptiin kuuluu kattavan valikoiman lisäksi asiantunteva palvelu.

”Konsepti on otettu vastaan hyvin. Asiakkaat ovat olleet erityisen tyytyväisiä siihen, että he saavat tuotteiden valintaan ja käyttöön neuvoja farmaseuteiltamme ja muilta asiantuntijoiltamme”, kertoo Egon ketjupäällikkö Nina Bäckström.

Farmaseuttien lisäksi Egossa työskentelee kauneuden ja urheilun ammattilaisia kuten estenomeja, kosmetologeja ja personal trainereita.

Ego on suunnattu kaikille kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneille, ja uusi sijainti Helsingin keskustassa vastaa osaltaan hyvinvoinnin tuotteiden kasvavaan kysyntään.

”Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kasvava trendi ja kuluttajat ovat laajasti kiinnostuneita siihen liittyvistä asioista. Siksi Egon uudelle myymälälle on varmasti tilausta”, Bäckström sanoo. 


Forumiin avattu Ego vastaa kuluttajien kasvavaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tuotteiden ja asiantuntemuksen kysyntään.

Julkaistu

11.4.2017
Tags

Tutustu toimitilaan

Mannerheimintie 14-20, Helsinki, Kamppi
Mannerheimintie 14-20
40000m²