Tiedetään ja tunnistetaan, että asiat muuttuvat digitalisaation myötä. Kiinteistö- ja rakennusalan muutos on parhaillaan käynnissä. Eri toimialat lähtevät liikkeeseen eri sykleissä ja joillain toimialoilla muutos on erittäin nopea, raju ja taistelu selviytymisestä ankaraa, kirjoittaa Spondan kehityspäällikkö Juha Saikkonen.

Olen ollut kehittämässä digitaalisia palveluita matkailu-, vähittäistavara- ja mediatoimialla, ja nähnyt erilaisia lähestymistapoja pienemmissä ja suuremmissa organisaatioissa. Tärkeimpänä oivalluksena on jäänyt mieleen se, että kenelläkään ei ole oikotietä, ja että erilaiset tavat lähestyä digitaalista muutosta voivat toimia ihan yhtä hyvin.

On selvää, että yritykset tavoittelevat oman toimialansa parasta osaamista. Tämän pitäisi näkyä myös markkinoille tulevien uusien teknologioiden hyödyntämisessä poikkeuksetta. Helposti vähätellään oman toimialan digitaalista muutosta ja pidetään sitä erilaisena verrattuna muuttuvaan tilanteeseen muilla toimialoilla. Välillä tasapainoillaan pienin askelin varovasti eteenpäin ja välillä pitäisi kehittää suuria vuosia eteenpäin kantavia visioita. Jollei visioissa ole markkinaa mullistavia ideoita tai niiden liikevaihtopotentiaali ei ole merkittävä, on riskinä, että hyvätkin ideat jäävät toteuttamatta.

Kaikessa ei voi - eikä kannata - olla mukana.

Markkinoilla tapahtuvan kehityksen vähättely voi johtaa negatiiviseen kierteeseen. Kyky hyödyntää uusia toimintamalleja ja teknologioita kehittyy vaiheittain, eikä oikotietä teknologian viimeisimpään markkinoita mullistavaan vaiheeseen ole olemassa.  Tällöin kykenemättömyys hyödyntää teknologian tarjoamia uusia mahdollisuuksia jättää muille alan yrityksille tilaa tarttua tarjolla olevaan markkinaosuuteen.

Mielestäni suurimmat riskit epäonnistua on suunnittelematon kehitys tai kehitysinvestointien jättäminen tekemättä sillä perusteella, että kaikki kuitenkin muuttuu vielä moneen kertaan. Suunnittelematon kehitys voi olla merkki jonkinlaisesta hätätilasta organisaatiossa. Se polttaa resursseja ja tekee kokonaisuuden hahmottamisesta vaikeaa. Suunnittelemattomia projekteja saattaa olla käynnissä useita, mutta maaliin niistä menee vain pieni osa.

Tulevaisuudessa kaikki johtaminen on myös teknologiajohtamista.

Kaikessa ei mielestäni voi - eikä kannata - olla mukana. On tärkeää löytää parhaat omat asiantuntijat ja kumppanit sekä tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Todennäköisyydet pärjätä digitalisaation tuomassa muutoksessa parantuvat merkittävästi, kun ymmärretään, mikä yrityksen asiakkaille on tärkeää ja kun luodaan puitteet palveluiden jatkuvalle kehitykselle.

Uskon, että tulevaisuudessa kaikki johtaminen on myös teknologiajohtamista. Vielä pärjätään mallilla, missä teknologia on omassa laarissaan tarjoten järjestelmiä ihmisten käyttöön, mutta teknologian ja fyysisen maailman lähestyessä toisiaan ollaan pian uudessa tilanteessa. Mielestäni yrityksen menestyksen avain on tämän padon sisäisessä murtamisessa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tällöin yrityksestä voi kuoriutua asiakaslähtöisesti palveluita kehittävä yritys, joka muotoilee omia toimintamalleja vastatakseen erilaisiin asiakastarpeisiin - ihmiset ja teknologia yhdessä.

Juha Saikkonen
kehityspäällikkö, digitaaliset ratkaisut, Sponda

Julkaistu

19.10.2017
Tags