Modest modernism eli 1950–1970-lukujen pelkistetty tyyli on tällä hetkellä trendikästä asumisessa. Yksi aikakauden helmistä on Helsingin Herttoniemessä sijaitseva Silkkikutomo, jolla on värikäs historia suomalaisen tekstiiliteollisuuden historiassa.

Herttoniemen metroaseman eteläpuolella sijaitsee kappale helsinkiläistä teollisuushistoriaa. Vuonna 1952 valmistunut Silkkikutomo oli aikanaan yksi tekstiilialan suurimpia yrityksiä.

Alun perin keskustassa aloittaneen Suomen Silkkikutomon Oy:n tilat kävivät pieniksi, ja sotien jälkeen Herttoniemestä lohkottiin pienteollisuusyrityksille tontteja. Esimerkiksi Suomen Hattutehdas sijaitsi Silkkikutomon naapurissa.

Arkkitehti Matti Finellin suunnitteleman terasti- eli mineraalirappaus-pintaisen teollisuuskiinteistön rakentaminen aloitettiin vuonna 1950. Kutomoon kaavaillut 60 riveihin sijoitettavaa, Amerikasta ja Tšekkoslovakiasta tilattua kutomakonetta edustivat Pohjoismaissa uusinta uutta, ja kesti hieman aikaa ennen kuin niille saatiin tarvittavat luvat rakennusvirastosta.

Silkkikutomossa valmistettiin alusvaatteita, vuorikankaita ja suosittuja nailonpaitoja, joita nähtiin muun muassa kotimaisen rautalankayhtyeen The Soundsin ja Suomen hiihtomaajoukkueen jäsenten yllä. Merkkejä olivat muun muassa Mary Ann ja Sir William.

Parhaimmillaan Silkkikutomo työllisti 430 työntekijää, joista ompelijoita oli puolet ja heistä suuri osa naisia. Värjäämö oli puolestaan miesten valtakuntaa. Teollisuusrakennuksen lisäksi tontilla oli tehdasasuntona neljän perheen talo. Työntekijöistä pidettiin muutenkin hyvää huolta: heille kuului työterveydenhuolto, virkistystoimintaa (kalastus- ja keilailukerhot) ja ilmainen ruokailu, johon tosin verovirasto vaati minimikorvauksen. Yhteishenki oli hyvä ja työsuhteet pitkiä.

Vuonna 1992 Silkkikutomo ajautui konkurssiin nailonpaitojen kysynnän hiipuessa. Kutomon laitteet myytiin Lähi-itään ja loput paidat entiseen Neuvostoliittoon. Rakennus oli tyhjillään vuosia, kunnes se mutkien kautta päätyi Spondalle.

2000-luvun alkupuolella rakennus uusittiin lähes kokonaan sisäpuolelta. Silkkikutomon värjäämön, ompelimon, raakakangasvaraston, tuotevalvontaosaston ja konttoritilojen tilalle rakennettiin modernia, muuntojoustavaa toimistotilaa. Toimistotiloissa toimii tällä hetkellä muun muassa Lääkäriasema Diacor, markkinointiyritys MicroMedia ja kuuloratkaisutoimittaja Oticon. Kolmannessa kerroksessa toimii Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston itäinen alueopisto, jonka tiloissa pidetään muun muassa kieli-, taide- ja tanssikursseja.

Toiseen kerrokseen toteutettiin Business Studio -tilat, joissa asiakasyrityksille tarjotaan valmis toimisto ja lisäksi yhteisiä tiloja, kuten kerrosaula, neuvottelu- ja sosiaalitilat. Toimistojen koot vaihtelevat 25:stä 150 neliömetriin, ja hyvin erityyppiset yritykset ovat löytäneet niistä itselleen kodin. Rakennus on osittain viisi- ja kolmikerroksinen.

– Asiakkaat ovat ottaneet Silkkikutomon omakseen. Aluetta kehitetään tällä hetkellä vahvasti asuinrakentamiseen, joten jatkossakin on varmasti hyvin kysyntää palveluyrityksille, asiakkuuspäällikkö Tuuli Auvinen Spondasta arvioi. 

Julkaistu

19.5.2014
Tags

Yhteyshenkilö

Tuuli Auvinen
Asiakkuuspäällikkö