Vastuullisuus vaikuttaa yhä keskeisemmin yritysten liiketoimintaan. Se voi avata täysin uusia liiketoimintamahdollisuuksia tai sen puute voi vetää maton alta koko bisnekseltä.

Yritys putosi kilpailutuksesta, kun se ei pystynyt vastaamaan kilpailutuksen kiristyneisiin vastuullisuuskriteereihin. Kilpailija vei asiakkaat vastuullisemmalla tuotteella. Yrityksen tulos romahti, kun yrityksen alihankkijan todettiin hyödyntäneen tuotannossaan lapsityövoimaa.

Edellä luetellut asiat ovat esimerkkejä tilanteista, joihin yritykset ovat joutuneet siksi, etteivät ole huolehtineet riittävästi toimintansa vastuullisuudesta.

”Puheet vastuullisuuden vaikutuksesta brändimielikuvaan ovat vaihtuneet puheeksi yrityksen olemassaolosta.”

Vastuullisen liiketoiminnan asiantuntija Michaela Ramm-Schmidtin mukaan puheet vastuullisuuden vaikutuksesta brändimielikuvaan ovat vaihtuneet puheeksi tuloksen tekemisestä ja yrityksen olemassaolosta.

”Kehityksen taustalla on nähtävissä kolme isoa asiaa. Ilmastonmuutos, sosiaalisen median valta ja finanssikriisin myötä syntynyt kuva yritystoiminnan häikäilemättömyydestä.”

Ilmastonmuutos suurin taustavoima

Asiantuntijan mukaan kehityksen suurin taustatekijä on ilmastonmuutos.

”Maailmaa ravistelleet poikkeukselliset sääilmiöt ovat synnyttäneet huolen ympäristön tilasta. Myös ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymykset ovat nousseet ryminällä esiin. Yhdessä sosiaalisen median läpitunkevan voiman kanssa ne ovat alkaneet luoda yrityksille painetta muuttaa omaa liiketoimintaansa avoimeksi ja kestäväksi.”

Vastuulliset toimijat alkavat verkostoitua keskenään ja vastuullisuus painaa yhä enemmän myös kilpailutuksissa. Suomalaista pizzakulttuuria uudistava ja vastuullisuuden kärkiarvokseen nostanut NoPizza halusi arvojensa mukaisen liiketilakumppanin ja avasi ravintolansa ydinkeskustan Citycenteriin.    

Kuluttajien kasvaneet vastuullisuusvaatimukset näkyvät myös tutkimuksissa. Cone Communicationsin tuore tutkimus toteaa, että amerikkalaisista kuluttajista 87 % ostaa tuotteen, jos yritys ajaa asiaa, josta kuluttaja välittää. Samoin 76 % jättää ostamatta tuotteen tai palvelun, jos selviää, että yritys tukee asiaa, joka on vastoin kuluttajan arvoja.

Riskinä markkinoiden ulkopuolelle jääminen

Ramm-Schmidt näkee vaaraksi sen, että yritykset, jotka eivät ota vastuullisuutta tosissaan, putoavat kilpailusta.

”Vastuulliset yritykset alkavat muodostaa verkostoja ja valita kumppaneikseen samojen arvojen mukaan toimivia tahoja. Myös sijoittajat ja talentit arvottavat yrityksiä yhä enemmän vastuullisuuden näkökulmasta. Kuluttajabisneksessä asiakkaat taas vastaavat huonoon maineeseen jaloillaan.”

”Pelkkä tuote ei enää riitä, vaan tuotteella on oltava tarkoitus.”

Ramm-Schmidtin mukaan muutosten nopeus voi yllättää yritysjohdon. Kuluttajien ja muiden sidosryhmien luoma paine voi olla niin vahva, että arvot muuttuvat ja alan standardit kiristyvät jopa vuodessa.

Biljoonien dollareiden mahdollisuus

Uhkakuvista huolimatta vastuullisuus on Ramm-Schmidtin mukaan yrityksille kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus.

Usean kansainvälisesti tunnetun yritysjohtajan tukema The Business and Sustainable Development Commission julkaisi vuonna 2017 raportin, jonka mukaan vastuullisuudessa piilee globaalisti 12 biljoonan dollarin liiketoimintapotentiaali. Raportissa arvioidaan, että kestävään liiketoimintaan panostavat yritykset saavat kilpailijoihin nähden 5–15 vuoden etumatkan.

Vastuullisuusasiantuntija ja juristi Michaela Ramm-Schmidt näkee vastuullisuuden sekä liiketoimintamahdollisuutena että keinona yhteiskunnallisen luottamuksen ansaitsemiseen. Tekemällä liiketoiminnalla hyvää, tekee myös hyvää liiketoimintaa.

”Jokaiselta yritykseltä löytyy vastuullisuuden näkökulma, jonka kautta voi kehittää vanhaa liiketoimintaa tai keksiä uutta. Vastuullisuus muuttuu liiketoiminnaksi, kun yrityksen missio sidotaan yhteiseen hyvään ja ymmärretään, että yrityksen tuoma arvo voi olla muutakin kuin pelkän tavaran tai palvelun myymistä. Pelkkä tuote ei enää riitä, vaan sillä on oltava myös tarkoitus.”

Motivoiva työympäristö nostaa tuottavuutta

Vastuullisuusasiantuntija kehottaa yrityksiä aloittamaan vastuullisuustyön ihmisistä.

”Vastuullisessa liiketoiminnassa piilee globaalisti 12 biljoonan dollarin liiketoimintapotentiaali.”

”Vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa sitä, että työntekijöitä arvostetaan ja heidän tekemälleen työlle annetaan merkitys. Esimerkiksi jo innostavilla ja työntekoa tukevilla toimitiloilla on helppo nostaa henkilöstön motivaatiota ja samalla myös yrityksen tulosta. Yritys voi tehdä toimitiloillaan myös merkittävän ekoteon valitsemalla tilansa ympäristösertifioidusta kiinteistöstä.”

Yrityksen merkittävin ekoteko on valita toimitilat energiatehokkaasta kiinteistöstä. Omassa vertailuryhmässään Suomen vastuullisimmaksi kiinteistöalan yritykseksi valittu Sponda omistaa 18 kansainvälisen ympäristösertifioinnin saavuttanutta toimistokiinteistöä. 

Ramm-Schmidtin mukaan henkilöstön hyvinvointi synnyttää positiivisen kierteen, joka tuottaa sitoutuneempia työntekijöitä, parantaa työnantajamielikuvaa ja nostaa yrityksen tuottavuutta.

Vastuullisuus on matka – perillä ei olla koskaan

Asiantuntijan mukaan vastuullisuustyössä tärkeintä on se, että työhön lähdetään tosissaan. On näytettävä, että vastuullisuus huomioidaan kaikessa toiminnassa, eikä kyseessä ole markkinointikikka tai pelkkä uudelleenbrändäys.

”On vaikea kasvaa, jos yritys ei näyttäydy enää relevanttina pelurina ja työnantajana.”

”Yritys voi osoittaa ottavansa vastuullisuuden tosissaan esimerkiksi tekemällä lyhyen tähtäimen uhrauksia pitkän tähtäimen kestävyyden eteen.”

Yhtä tärkeää Ramm-Schmidtin mielestä on oivaltaa, että vastuullisuus on matka, jossa ei olla koskaan valmiita.

”Asiakkaat ja kumppanit kyllä vaistoavat yrityksen tahtotilan. Kun vastuullisuuden ymmärretään olevan osa laatua, tuotteesta ja palvelusta ollaan myös valmiita maksamaan enemmän.”

 

ASKELEET VASTUULLISUUTEEN:

  1. Mieti, mikä on yrityksen rooli yhteiskunnassa ja miten sen liiketoiminta vie maailmaa eteenpäin.
  2. Tee toimintasuunnitelma, kartoita vastuullisuusriskit ja viesti otetuista askeleista.
  3. Innosta koko henkilöstö mukaan asennemuutokseen ja luo mahdollisuudet toimia kestävien arvojen mukaisesti. 
  4. Viestitä henkilöstölle ja sidosryhmille, että johto pitää vastuullisuutta tärkeänä ja kaikkea toimintaa ohjaavana asiana.
  5. Ideoikaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia vastuullisuuden näkökulmasta – parhaat ideat tulevat yleensä työntekijöiltä tai asiakasrajapinnasta.

 

Sponda – alan vastuullisin

Toimitilakiinteistöjä kehittävä ja toimitiloja vuokraava Sponda valittiin kiinteistöalan kansainvälisessä GRESB 2018 -vastuullisuusvertailussa omassa vertailuryhmässään Suomen parhaaksi. Vuonna 2017 Sponda oli omassa verrokkiryhmässään Euroopan paras ja yhtiö valittiin myös vuoden 2017 Sector Leaderiksi eli oman alansa kestävän kehityksen johtajaksi. Yhtiö on kehittänyt muun muassa oman ympäristökumppanuusohjelman, jonka avulla asiakasyritykset voivat jalkauttaa vastuullisuuden myös omaan yrityskulttuuriin. 

 

Haluatko toimitilat, jotka jalkauttavat vastuullisuuden myös omaan yrityskulttuuriisi? Ota yhteyttä niin kerromme lisää! >>

 

Julkaistu

27.10.2018
Tags

Tutustu toimitilaan

Porkkalankatu 22, Helsinki, Ruoholahti
Porkkalankatu 22
12750m²

Yhteyshenkilö

Eero Junni
Asiakkuuspäällikkö