Myöhäisjugendista vaikutteensa saanut perinteikäs liiketalo valmistui Erottajankatu 7:ään vuonna 1911. Rakennuksen  suunnitteli Valter Thomé vuonna 1910 työskennellessään Valter Thomé & Bröderna Udd -arkkitehtitoimistossa. Rakennuttajana oli asunto-osakeyhtiö.

Helsingin Kaartinkaupungin perinteikäs liiketalo rakennettiin kaksikerroksisen puutalon paikalle. Puutalossa ehtivät toimia muun muassa ravintola Restaurant Biljard ja siirtomaatavarakauppa Hemmi, jossa myytiin tuolloin eksoottisia ja kalliita tuontihedelmiä.


Talon arkkitehti Valter Thomé ehti suunnitella myös muita Helsingin ydinkeskustan arvorakennuksia muun muassa Annankadulle ja Bulevardille. Ura kuitenkin katkesi traagisesti kansalaissodan aikana, kun punaisten komppania surmasi hänet ja hänen kaksi veljeään helmikuussa 1918 Vihdissä.

Pankki- ja media-alan kodista ravintolakeskittymäksi

Rakennuksen pohjakerros muutettiin nykyiseen asuunsa vuonna 1957, kun näyteikkunat ja rappaus uusittiin Ylermi Salmisen laatimien suunnitelmien mukaisesti. Katurakennuksessa tehtiin vuonna 1972 perusteellinen toimistosaneeraus, josta vastasi arkkitehtitoimisto Olli Kuusi. Rakennus peruskorjattiin vuosina 1985–1988. Silloin entisessä asussaan säilytettiin ainoastaan kadunpuoleiset huoneet ja porrashuone. Pihan puoleinen julkisivu on uusi, ja uusi piharakennus rakennettiin samassa yhteydessä.

Kiinteistö sijaitsee komeiden uusrenessanssitalojen ympäröimänä vastapäätä Kolmikulman puistoa. Alue on aikoinaan ollut sekä pankki- että mediamaailman keskittymä. Talossa on toiminut muun muassa Nordean juuriin kuuluva Suomen Yhdyspankki, SYP.

Nykyisin alueella on useita design- ja ravintola-alan yrityksiä. Erottajankatu 7 on osa Design District Helsinkinä tunnettua aluetta, jossa on lukuisia design- ja antiikkiliikkeitä, gallerioita, museoita ja suunnittelutoimistoja. Teatteritaidetta talossa edustaa Nukketeatteri Sampo.

  • Osoite: Erottajankatu 7
  • Rakennusvuosi: 1910
  • Arkkitehdit: Walter Thomé, Bröderna Udd
  • Kortteli: Miekkakala

Julkaistu

15.5.2017
Tags

Tutustu toimitilaan

Erottajankatu 7, Helsinki, Kaartinkaupunki
Erottajankatu 7
3811m²

Yhteyshenkilö

Jenni Nivalainen
Senior Manager, Leasing and Customer Success