Jälkiteollinen miljöö, luova ilmapiiri ja alueen ympärille nousevat palvelut ovat nostaneet Sörnäisen liike- ja toimitilavuokralaisten uudeksi suosikkialueeksi. Alueen vetovoiman uskotaan moninkertaistuvan tulevina vuosina.  

Helsingin stadilaisimpana kaupunginosana tunnettu Sörnäinen on elänyt viimeiset 10 vuotta myllerryksen aikaa. Alueen ympärillä käynnissä olevat Kalasataman ja Pasilan rakennushankkeet muokkaavat Sörnäisestä yhä keskeisempää ja saavutettavampaa kaupunginosaa.

Myös vanhan satama-alueen historialliset teollisuusrakennukset ovat nousseet uuteen kukoistukseen – ne palvelevat nyt yrityksiä ja kaupunkilaisia inspiroivina toimitiloina ja yhteisöllisinä tapahtumapaikkoina.

Sörnäisestä on kuoriutunut trendikäs liike- ja toimitilakeskittymä, joka vetää puoleensa sekä yrityksiä että kulttuuri- ja koulutusalan toimijoita. 

”Sörnäinen on maantieteellisesti pieni alue, jossa tapahtuu valtavasti asioita. Alueen kiehtova historia, jälkiteollinen toimintaympäristö ja hyvät liikenneyhteydet houkuttelevat alueelle erityisesti luovan alan liike- ja toimitilavuokralaisia”, kiteyttää alueen asiantuntija ja Helsingin kaupungin asemakaavoittaja, Perttu Pulkka. 

Toimitilat koko alueen keskiössä

Pulkan mukaan alueen kehitystyössä lähtökohtana on ollut omien erityispiirteiden vahvistaminen.

"Toimi- ja liiketilat on pyritty pitämään kaiken keskiössä – parhaiden liikenneyhteyksien ja palveluiden äärellä."

Alueen ykköskohderyhmä ovat yritykset, joten toimi- ja liiketilat on pyritty pitämään kaiken keskiössä – parhaiden kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä. Ja se näkyy myös tilojen kysynnän kasvuna. 

Sörnäisten teollisuusalueella toimi vuonna 1923 Elannon leipomo. Tehtaiden, kaasulaitoksen ja hiilivoimalan työntekijät asuivat alueelle rakennetuissa työläiskortteleissa, joissa kehittyi myös stadin slangi 1900-luvulla.

”Esimerkiksi Vilhovuori on tällä hetkellä kuuma alue. Alueelle on tulossa Milttonin pääkonttori ja Burtonin talo on täyttynyt luovan alan yrityksistä. Myös Elannon tilat on otettu uuteen käyttöön ja kivijalkaan on tullut paljon uusia ravintoloita.” 

Yritysten lisäksi alueelle tulee jatkuvasti myös lisää kulttuuri- ja koulutusalan toimintaa.   

Elannon työntekijöiden lapsia lähdössä Sörnäisten satamasta henkilökunnan lasten kesäsiirtolaan Sompasaareen 1950-luvulla. Taustalla Sörnäisten teollisuusrakennuksia. 

Kilpailutuksilla innovatiivisia ratkaisuja

Pulkka korostaa aluekehitystyössä kilpailutusten merkitystä. Tavoitteellisten toimeksiantojen kautta pyritään tukemaan alueen erityispiirteitä myös hakemaan rohkeita ja innovatiivisia toteutuksia. 

"Teurastamosta on tullut uudenlaista kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva tapahtuma- ja kohtaamispaikka."

”Esimerkiksi tapahtuma- ja kulttuurikeskittymänä tunnetun Teurastamon isolle ramppialueelle mietitään uudenlaista ratkaisua kilpailutuksen kautta.” 

Sörnäisten vanha teollisuusmiljöö luo yhteisöllisine tiloineen ja tapahtumineen kietovat puitteet eri toimijoiden väliseen kanssakäymiseen. Yksi uudenlaisista kohtaamispaikoista on Teurastamon alue. Kuva Night Marketista vuodelta 2018. Kuva: Jussi Hellsten

Vaikka rakentaminen Sörnäisten ympärillä kiihtyy, rakentaminen myös vahvistaa alueiden omia erityispiirteitä.

Kalasataman ja Pasilan uudisrakennukset luovat vahvan kontrastin Sörnäisten kulturellille teollisuusmiljöölle."

Helsingin uudeksi pääkaduksi povatun Teollisuuskadun varteen – nousevat uudisrakennukset luovat vahvan kontrastin Sörnäisten kulturellille ja yhteisölliselle teollisuusmiljöölle sekä pienille kivijalkaputiikeille.

Teollisuuskadusta povataan Helsingille uutta pääkatua. Ympäristön urbanisoituminen parantaa Sörnäisten palvelutarjontaa. Alueelle kaavaillaan erityisesti liikuntaan, harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyviä palveluita ja aktiviteetteja. Kuva: Juho Nurmi, HKM

Aiemmin kaupunginosan reuna-alueiksi profiloituneet Hämeentien alapuoli ja Sörnäisten rantatie ovat nyt kiinteä osa kehittyvää trendialuetta.

Liikenteen solmukohta mahdollistaa kasvun 

Pulkan mukaan yksi Sörnäisten alueen kasvun mahdollistaja on sijainti liikenteellisessä solmukohdassa.

Alueen läpi kulkevat lähes kaikki keskustasta koilliseen ja itään suuntautuvat bussilinjat sekä useita poikittaislinjoja. Metro vie sekä itään että länteen ja alueella toimii myös useita raitiolinjoja. 

Vaikka liikenne on jo nyt vilkasta, matkustajamäärien arvioidaan moninkertaistuvan tulevina vuosina. 

Sörnäinen on elänyt viime vuodet vahvaa mullistusten aikaa. Vuonna 1983 otetussa kuvassa näkyy etualalla Sörkän kurvi, oikealla puolella Vilhovuori ja vasemmalla Teurastamon alue. Kuva: Scan-Foto, Helsingin kaupunginmuseo

Pisararadan ja vuonna 2025 avautuvan Kruunusillat-pikaraitiotien ennustetaan tuovan Hakaniemen ja Sörnäisten alueelle noin 100 000 uutta päivittäistä matkustajaa”, Pulkka sanoo. 

Autoja alueella on asukasmäärää kohden Helsingissä vähiten, mikä selittyy alueen hyvällä palveluntarjonnalla ja lyhyillä kävelyetäisyyksillä. Esimerkiksi lounasravintola- sekä baaritarjonta on alueella erityisen monipuolinen.       

Nuorten ja pariskuntien asuinalue

Sörnäinen on Alppiharjun ja Kallion ohella yksi Helsingin ja samalla koko Suomen tiheimmin rakennettuja alueita. Asunnot ovat pieniä, minkä takia alueella asuu tyypillisimmin pariskuntia tai nuoria aikuisia.

Alueen ikärakenne ja inspiroiva teollisuusmiljöö ovat olleet otollinen kasvualusta uudenlaisten yhteisöllisten tapahtumien syntymiseen.

"Alueen ikärakenne ja inspiroiva teollisuusmiljöö ovat otollinen kasvualusta uudenlaisen kaupunkikulttuurin syntymiseen."

Esimerkiksi Suvilahdessa järjestettävä Flow on rankattu yhdeksi maailman kiinnostavimmaksi kaupunkifestivaaliksi ja Merihaassa sijaitseva yhteisöllinen Kulttuurisauna tarjoaa yhden Helsingin hienoimmista julkisista saunaelämyksistä. 

Sörnäisissä asuu paljon nuoria aikuisia ja lapsettomia pariskuntia, jotka osallistuvat aktiivisesti oman kaupunginosan elämään ja kehittämiseen. Suvilahdessa järjestettävä Flow on rankattu yhdeksi maailman kiinnostavimmaksi kaupunkifestivaaliksi. Kuva: Jussi Hellsten

Pulkan mukaan toimitilojen ja työpaikkojen määrän kasvu luo painetta myös asuin- ja viherrakentamiseen. 

”Hanasaaren ympäristöön on suunnitteilla komea puistoalue ja Sörnäisten ranta on kaavoitettu kaikkien kaupunkilaisten yhteisalueeksi. Myös Hakaniemen rantaan on suunnitteilla täydennysrakentamista.”

"Sörnäisten vetovoima tulee lähivuosina vain kasvamaan."

Pulkka arvioi, että Sörnäisten vetovoima tulee lähivuosina kasvamaan entistä voimakkaammin. 

”Alue muotoutuu entistä monipuolisemmaksi kaupunginosaksi, jossa liikenneyhteydet paranevat entisestään ja ympärillä olevat palvelut moninkertaistuvat.”

Lisälähteet: Hel.fi, Wikipedia, MyHelsinki.fi

 

Täyden palvelun talo odottaa uutta päävuokralaista

  • Sörnäistenkatu 2:n toimistokiinteistö sijaitsee Teurastamon kupeessa, Sörnäisten ja Hermannin rajalla.
  • Spondan omistamasta kiinteistöstä on vapautumassa korkeatasoista toimistotilaa.
  • Modernilla talotekniikalla varustettu kohde soveltuu hyvin ison yrityksen pääkonttoriksi.
  • Kiinteistössä on panostettu arjen sujuvuutta ja työviihtyisyyttä lisääviin ratkaisuihin, talosta löytyvät muun muassa aulapalvelu, lounasravintola, yhteisiä neuvottelutiloja, kuntosali, sauna, työmatkapyöräilyn mahdollistavat sosiaalitilat sekä parkkihalli, josta noustaan suoraan toimistokerroksiin.
  • Vuonna 2008 rakennetussa industrial-tyylisessä kiinteistössä on paljon ikkunapinta-alaa ja korkeaa avointa tilaa.
  • Kohde on saavuttanut LEED Gold -tason ympäristösertifikaatin vuonna 2016. 
  • Sörnäisten, Teurastamon ja Kalasataman alueelta löytyy useita tasokkaita lounas- kahvila ja afterwork-paikkoja. Alue tarjoaa myös inspiroivia paikkoja erilaisten yritystilaisuuksien ja asiakastapaamisten järjestämiseen.
  • Kohteeseen on erinomaiset kulkuyhteydet. Sörnäisten ja Kalasataman metroasemat ovat lähellä ja Hämeentieltä pääsee busseilla ja raitiovaunuilla helposti eri puolille pääkaupunkiseutua. Autoilijalle kohde tarjoaa mahdollisuuden välttää keskustan ruuhkat – hyvin vetävät Sörnäisten rantatie, Itäväylä ja Hermannin rantatie avaavat nopeat reitit sekä länteen, itään että pohjoiseen.
  • Lisätiedot: Tuuli Auvinen: tuuli.auvinen@sponda.fi / 040 773 7359

Sörnäistenkatu 2:n toimistokiinteistö sijaitsee Teurastamon naapurissa, Sörnäisten ja Kalasataman palveluiden äärellä. Modernilla talotekniikalla varustettu kohde sopii hyvin ison yrityksen pääkonttoriksi. 

Tiesitkö tätä?

  • Sörnäisten aluetta kaavailtiin vuoden 1639 perustamisasiakirjassa alun perin Helsingin keskustaksi. Kaupunki sijoitettiin lopulta kuitenkin Vironniemeen, jossa sijaitsevat tällä hetkellä muun muassa presidentinlinna, Senaatintori ja Tuomiokirkko.
  • Sörnäisten vieressä sijaitseva Hermanni on nimetty vapaaherra Herman Standertskjöld-Nordenstamin mukaan. Hän omisti 1880-luvulla Kumpulan kartanon ja erotti maista kolme aluetta vuokratonttikäyttöön. Nämä alueet tunnetaan nykyisin Hermannina, Vallilana ja Toukolana. 
  • Stadin slangi kehittyi 1900-luvulla Sörnäisten työläiskortteleissa. Tehtaiden, kaasulaitoksen ja hiilivoimalan työntekijöille rakennettujen puulaakivillojen pienissä huoneissa saattoi asua monihenkinen perhe, eikä useimmissa huoneissa ollut edes wc:tä.     
  • Helsingin vankila perustettiin vuonna 1881 alun perin Sörnäisten alueelle – ja tästä syystä nykyisen Hermannin alueella sijaitsevaa vankilaa kutsutaan usein Sörkan vankilaksi. Kuritushuoneen paikan valinnassa ratkaiseviksi tekijöiksi nousivat hyvät liikenneyhteydet, varma vedensaanti sekä viljelyyn sopiva maaperä. 

 

Julkaistu

16.9.2019
Tags

Tutustu toimitilaan

Sörnäistenkatu 2, Helsinki, Hermanni
Sörnäistenkatu 2
10806m²

Yhteyshenkilö

Tuuli Auvinen
Asiakkuuspäällikkö